Pääsivulle Poluilta ja tulilta
Itäkaira 2009
Lue lisää
Kaldoaivi 2009
Lue lisää
Paistunturit 2009
Ounastunturi pääsiäisenä 2009
Lue lisää
Satu venytetystä retkeilijästä
Olipa kerran retkeilijä, joka tunsi olonsa venytetyksi. Vaikka kevättalvi ja paras retkeilykausi olivat alkamassa, tuntui hänestä kuin hänen vaeltajansielunsa olisi laimennettu liian suureen vesilasiin. Suussa tahmasi omituisesti, sanan jäivät puolitiehen ja katse harhaili irtonaisesti ilman kiintopistettä. Kanssaihmiset alkoivat vieroksua muutenkin omituisena erakkona pitämäänsä retkeilijää ja hänen omituista olemistaan, joka antoi saman vaikutelman kuin kaiteelle aivastetun rään hidas valuminen pakkasessa.
Mikä voisi olla vikana? Hän oli varustautunut tulevaan kauteen huolellisesti, tutkinut alan uusinta tarjontaa, ostanut ultrakevyen varusteen ja uudet lumikengät, ollut tuottelias kirjoittaja nettipalstoilla ja järjestänyt itselleen ylimääräisen viikon lomaa parhaaseen retkelyaikaan. Suunnitteilla oli ylipitkä vaellus merkkipäivän kunniaksi, pisin hänen koskaan tekemänsä, ja retkeilijä odotti sitä jo kuumeisesti. Sitä ennen täytyisi kuitenkin hoitaa alta kevättalven perinteinen hiihtovaellus, kevätvaellus kultamaille ja alkukesän vaellus pohjoisille tuntureille. Silti retkeilijä tiesi, että jotain puuttui. Kaikki ei ollut niin hyvin kuin olisi voinut kuvitella.
Hän tuijotti ulos ikkunasta: räystäs tippui hitaita kylmiä pisaroita. Talven pakkaset näyttivät jo olevan ohi ja alkava maaliskuu kävi jäseniään venytellen, mutta jo voimansa tunnossa, kiinni vetaytyvän sydäntalven kaulukseen. Aurinko jaksoi jo vähän lämmittää ennustaen keväthankien loistoa. Mutta retkeilijä ei tuntenut iloa sydämessään, vaikka auringon lämmittämä nuoskalumi sen yleensä hänessä sytytti. Jotain oli pahasti vinossa. Olo oli kuin viimeisellä voinokareella, joka oli levitetty liian ohueksi kerrokseksi liian suurelle näkkileivän palaselle.
Retkeilijä huokasi. Se oli sellaisen ihmisen huokaus, joka oli hukannut parhaat kintaansa lumihankeen pakkasessa. Mitä kannatti ylenmääräinen resuaminen, suunnittelu ja haaveilu, kun kaikki retket tuntuivat jo tehdyiltä ja kaikki sanat kuulostivat sanotuilta. Varustelistan kokonaispainon tarkistaminen ja parin kriittisen yksityiskohdan onnistunut viilaaminenkaan ei ollut tänään tuottanut tavanomaista tyydytystä, joten tilanne oli suorastaan kurja. Retkeilijä on pahasti masentunut.
Räystäs tippui. Katolta pudonneet pisarat ampuivat reikiä hangen pintaan. Retkeilijä tuojotti lunta kuin ajatuksiinsa vaipuneena. Vielä talvenharmaa orava ampaisi kuusen oksaa pitkin hurjaan loikkaan ja roikkui ilmalennon jälkeen hetken riippakoivun vettä tihkuvassa parrassa.
- Tuossa on yritystä ja rohkeutta, ajatteli retkeilijä. - Heittäytyä tuntemattomaan sydän riemua pamppailen, ilman huolta huomisesta tai edes seuraavasta sekunnista. Siinäpä vasta oiva asenne. Ei kurre paljoa aikomuksiaan ja suunnitelmiaan levittele ja analysoi paralyysiin saakka. Senkun vaan toteuttaa. Voisipa kuka vain tehdä noin!
Retkeilijä istui hetken hiljaa ikkunan ääressä. Sitten hän nousi, meni ulos ja alkoi tehdä lumiukkoa. Sellaista vanhanaikaista ukkoa, joka tehdään kolmesta pallosta ja tökkäistään oksankäkkyrät käsiksi. Jääkaapista hän haki nahistuneen porkkanan ukon nenäksi.
Retkeilijä ei ollut valmistanut lumiukkoa vuosiin tai jopa vuosikymmeniin ja lopputulos olikin aika säälittävän näköinen roikkuvine käsivarsineen ja homeisine nenineen. Silti se oli retkeilijän mielestä mainio ilmestys.
Hämärä laskeutui ja talvi valmistautui vielä hetkeksi ottamaan yön omakseen. Retkeilijä katsoi lumiukon pimentyvässä illassa häilyviä ryppyisiä kasvoja ja hymyili.
-- tyy, 2.3.2010
"Venytetyn" lainaus Bilbo Reppulilta, J.R.R. Tolkien: Sormusten herra.
---
Julkaistu aikaisemmin Facebookin keskusteluryhmässä.
http://www.facebook.com/topic.php?topic=12911&uid=367905126067
